Parkkipaikalla näkyi jo tutut kasvot. Vanha opiskelukaveri oli siellä koiriensa kanssa. :) Koirani oli pelosta kankea ja näytti juuri siltä,ettei kuulu porukkaan. Muut koirat olivat lähes tulkoon kaikkia mustia ja sitten oli meidän valkoinen täpläkasamme.:D Alku jännityksestä kun päästiin niin mentiin jo häntä heiluen.
Porukkaa oli juuri sopivasti,ei liian vähän eikä liian paljon. Koirien kanssa touhuamisesta ei tule mitään jos on liikaa porukkaa ja liikaa koiria. Tuntuu, että silloin kaikki menee ihan häsläämiseksi. (Kai sekin on vain organisointikysymys) Jokatapauksessa lähdettiin porukalla kävelemään lähellä olevalle pururadalle. Lämmiteltiin itsemme ja koirat. Kyseinen pururata on kyllä niin hasardi, että jos haluaa kokea yhden Suomen kamalimmasta pururadoista niin ei muuta kuin Piikkiöön.:D Mä en voi uskoa,että missään muualla olisi yhtä mäkistä. Pururata ei ole kuin about 1,5 kilometriä pitkä mutta ihan jäätäviä ylämäkiä,ihan kuin olisi juossut pystyseinää ylös. Ja koska alaskin on tultava mäeltä niin alamäet oli sellaisia, että koiraa oli pakko jarruttaa,ettei lentänyt turvalleen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti