torstai 19. maaliskuuta 2015

Luonnon omat pelastajat


Jos jokin on todettu terveelliseksi niin, se tieto riittää suurimmalla osalle ihmisistä. Kuinka moni jää enää siinä vaiheessa miettimään,että miksi jokin on terveellistä? Useimmiten mediassa ruoditaan vain sitä miksi joku ei ole terveellistä ja miksi sitä taikka tätä ei kannata syödä.  Olen itse syönyt marjoja mm. sillä ajatuksella, että ne on terveellisiä  ajattelematta sen koommin mitä ne kropassa tekevät. Sairaslomapäivän kunniaksi päätin selvittää mikä tekee marjoista niin terveellisiä. Marjoissa on toki paljon hyviä ominaisuuksia mutta postauksessa käsittelen asiaa vain liikkujan näkökulmasta enkä niin kokonaisvaltaisesti.

Aiemmin uskottiin, että marjojen terveelliset vaikutukset on antioksidanttien ansiota. Nykytutkimusten mukaan marjat kuitenkin aktivoivat monipuolisen puolustusmekanismien kirjon kehossamme.  Marjojen syönti  auttaa kehoa selviytymään paremmin stressistä ja palautumaan tehokkaasti arjen kuormituksesta sekä urheilusta.  Stressin aikana kuten myös urheilun jälkeen hapetusstressi on korkeimmillaan joka nimenomaan aiheuttaa soluvaurioita.  Hapetusstressin eli ns. oksidatiivinen stressin aiheuttaa vapaat happiradikaalit ja muut reaktiiviset happiyhdisteet. Nämä radikaalit ja yhdisteet edistävät elimistön vanhenemista ja vaikuttavat monien sairauksian syntyyn. Meidän omat elintapamme aiheuttavat myös hapetusstressiä. Runsas tupakointi ja huono ruokavalio lisäävät happiradikaalien syntyä. Antioksidantit joita esiintyy niin luonnossa kuin kehossamme suojaavat vapaiden happiradikaalien vaikutuksilta. Kun elimistön antioksidanttijärjestelmä toimii voit sinäkin paremmin.

Tässä vielä kuvin kerrottuna mitä elimistössä tapahtuu. Kuvan bongasin Kuntoplus-lehdestä odottaessani hierojalle menoa.Tuo NF-kb on haitallinen välittäjäaine joka aiheuttaa mm. tulehduksia.





Ylläoleva tutkimus oli mielenkiintoinen ja harmittaa etten ottanut kuvaa tutkimuksen tekijästä. Olisi ollut kiinnostavaa lukea koko juttu. Minua kiinnostaisi tietää,että onko tuossa tutkittu sitten onko näille tutkittaville tullut tulehduksia tai vammoja yms.Toki sellainen voisi olla vähän liian pitkäikäinen tutkimus koska sairaudet eivät yleensä iski kuin salama kirkkaalta taivaalta vaan tulevat pikku hiljaa. Tieto sairaudesta voi tulla yllättäen mutta harvemmin itse sairaus tulee päivässä.

Arktiset aromit sivusto on niin kattava tietopaketti suomalaisista marjoista, että sinne pelkää eksyvänsä tieto paljouteen. Lukiessa vierähti muutama tunti kun löysin mielenkiintoisia tutkimuksia. Kannattaa siis kurkata.:) Nyt on pakko kömpiä takaisin sänkyyn ennen kuin lähtee taju. Flunssa on vallannut mun koko kropan päästä varpaisiin. Joka paikkaan sattuu ja räkää tulee ylenmäärin. Menen lääkitsemään itseäni aimo annoksella mustikoita ja kuumalla teellä.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti