Ensimmäinen viikko dieettiä takana

Kylläpä on hermo ollut kireellä tämän viikon kun ei ole saanut sokeria. Yllättävän nopeasti kuitenkin makeanhimo meni ohi ja töissäkin on herkut jääneet muille.  Pahinta on mun mielestä se, että ottaa vaan yhden karkin koska se ei tosiaan jää siihen,ainakaan  mun tapauksessa. Vedän kyllä sitten niin kauan niitä karkkeja kunnes pussissa tulee pohja vastaan.  Useimmiten vielä se makeanhimo jää vielä päälle ja kotonakin on pakko saada lisää makeaa. Kun vaan on nyt malttanut olla ilman makeaa niin ei tee edes mieli. Hyvä mä!

Ruokavalio on pysynyt ohjeen mukaisena. Yhtenä päivänä jouduin syömään jäätelöä. Kävimme mieheni vanhempien luona kylässä ja siellä oli lautasella valmiina pala jäätelöä kaikille. Ei siinä voi sanoa etten syö kun joku on kaiken laittanut valmiiksi. Muut herkut jätin kyllä muille.:)

Liikkumisen ilo ja motivaatio on taas huipussaan niin kuin aina näin alussa. Kolme kertaa piti käydä tällä viikolla urheilemassa mutta olenpas käynyt viisi kertaa.  Kävin tänään kävelyllä koska oli hermo niin kireellä ja jotain piti päästä tekemään niin, että lapsi on mukana. Elixiassa lapsiparkki on sunnuntaisin kiinni mikä on mun mielestä ihan surkee juttu.  Jokatapauksessa kävin puolen tunnin kävelyllä ja koko ajan olisi tehnyt mieli vetää juoksua.  Spotifysta tuli reipasta menomusaa ja jalat vaan olisivat halunneet kovemmin. Samppa nukahti loppu matkasta vaunuihin joten olisin voinut vetää pidemmänkin lenkin. Pelkäsin vain, että hän ei jaksa istua pitkään joten siksi en alunperin lähtenyt pidemmälle.:D

Treenit viikko 1

Maanantaina Sali ( hauis, ojentajat, rinta, vatsa, selkä)
Tiistaina juoksu 47 minuuttia 7 km
Keskiviikkona lepo
Torstaina sali( hauis, rinta, selkä, vatsa, jalat)
Perjantaina lepo
Lauantaina juoksu 1h 16min 11km
Sunnuntaina kävely vaunujen kanssa 33minuuttia 3,6km

Mikä parasta paino alkaa nyt KUTOSELLA. Vielä sata grammaa pois niin bmi on normaali. Ihan huikee fiilis. :) Tätä ei pysty sanoin edes kuvaamaan kuinka hyvältä tuntuu.

Tällä viikolla olen pystynyt pitämään pääni. Näinhän sen kuuluukin mennä jos on laihiksella. Eikö niin? Ensimmäinen viikko onnistui mutta vielä olisi 12 jäljellä. :D  Mitäs ennustatte, onnistunko vai olenko ikuisesti luuseri liikakiloineen? Mä uskon pystyväni tähän. Tsempatkaa mua jos näyttää siltä, että olen luovuttamassa. :)

Sydän luo BUM BUM BUM

Eilinen päivä meni taas super nopeasti. Aamulla lähdettiin Myllyyn ja ennen ruokaostoksille menoa kierreltiin vaatekaupoissa.  Kaupasta pois lähtiessä huomattiin Tivoli Seiterän olevan Myllyn pihalla. Laitoin matkalla kotiin viestiä ystäväperheelle jos he lähtisivät iltapäivällä mukaan sinne.  Oltiin juuri ehditty syömään kun piti taas lähteä. Nyt Tivoliin. :)

Meillä on samanikäiset tytöt ja nuorimmaisilla on pari kuukautta ikäeroa.  Tytöt menivät reippaasti laitteisiin yhdessä. Viime vuonna oltiin oman porukan kanssa siellä ja silloin ei Aurelia oikein suostunut menemään yksin mihinkään.

Itse kävin kanssa yhdessä laitteessa joka näytti jo pahalta mutta kokeiltava oli kestääkö kantti mennä. Selvisin hengissä. Silmät oli kiinni koko ajan. Vatsanpohjasta otti ja oli pakko kirkua vaikka se ei yleensä kuulu mun tapoihin. Ehkäpä olen tulossa vanhaksi.:D

 

Jalat vapisi kun laitteesta pois pääsi. Hauskaa oli kuitenkin vaikka pelotti!

 

Lapset nautti olostaan. :)

 Kotiin ei olisi millään ahluttu lähteä. Isot krokotiilin kyyneleet vuodatettiin Myllyn pihalla.

Kesän paras ostos

Olen täällä blogissakin hehkuttanut maximekkojen ihanuutta. Voiko helpompaa olla kuin pukea maximekko ja höysteeksi kivoja asusteita?  Asusteita vaihtamalla saa hyvinkin nopeasti vaihdettua arkilookin bileisiin sopivaksi.  Tilasin Nelly.comista kukallisen mekon josta ensimmäinen ajatus oli, että näyttää ihan mummon kalsarikuviolta.:D No joo, alku shokista selvittyäni tykästyin kuosiin. Ei se ollutkaan niin paha kuin mitä alkuun näytti. Esikoinen kehui äidin mekkoa kauniiksi kun siinä on kukkasia.

Mekko näyttää ehkäpä raskaalta mutta on itseasiassa kivaa kangasta. Ei liian hiostava eikä yhtään raskas päällä. Olen käyttänyt mekkoa paljon nyt loppu kesästä kun sen vihdoinkin sain. Useimmiten olen yhdistänyt asuun isot korvikset ja paljon rannekoruja. Kaikkein parasta mekossa on se, että on juuri sopivan mittainen matalien kenkien kanssa. Mä oon aika lyhyt ja kun aina ennen olen joutunut ostamaan koon 42 mekkoja niin ne on olleet myös hirmu pitkiä. Harmittavaista! Ei viitsisi millään käyttää korkkareita kesäkuumalla ja muutenkin arjessa oon laiska käyttämään korkkareita.

Kesällä kuuluu olla kukallista, tyttömäistä, pastellinsävystä ja mun mekkohan on kaikkea muuta kuin edellä mainittuja. Onhan siinä sentään kukkia tosin mustalla pohjalla.:D Haluaisin ehkä vieläkin kesäisemmän maximekon mutta en ole löytänyt mistään sopivan hintaista ja olkaimetonta. Jos joku on nähnyt niin vinkatkaa. :)

 

Minäkö muka onnellinen?

Välillä kun mieli on maassa ja tuntuu, että kaikki ottaa päähän niin on hyvä miettiä mikä tekee juuri sunt onnelliseksi. Mikä auttaa sua jaksamaan päivästä toiseen?  Tarviiko joka päivä sitäpaitsi olla onnellinen?

Mä olen kiukuttelija. Jaksan kiukutella hyvinkin pitkään jos siltä tuntuu. Näytän sen sitten kaikille, että olen huonolla päällä. Mua saa lepytellä PALJON.  Voitte vaan kuvitella kuinka rankkaa mun miehellä on.:D Monesti kun kiukuttelen niin se johtuu useimmiten turhautumisesta. Ei ole tekemistä eikä viitsi aloittaa mitään kun lapset kuitenkin keskeyttää ja kaikki jää kesken. Näin mä aina ajattelen vaikka pitäisi ajatella, että saa edes homman alkuun mutta ei niin ei. Mua rassaa se, että en saa tehtyä asioita joita haluaisin saada tehtyä. On myös juttuja joita en vain osaa tai uskalla tehdä joihin taas tarvitsen rakkaan mieheni apua ja niitä projekteja ei sitten koskaan edes aloiteta.

     Happiness is by choice, not by chance.


Mikä sitten tekee onnelliseksi jos vain kiukuttelen enkä tee mitään? Perhe, eläimet, koti, piha... Siinähän niitä. Mulla on vakityö ja oma auto. Mä olen kutakuinkin terve. Mulla on ystäviä.  Taloudellisesti menee suht hyvin. Eihän tässä kuvioissa voi oikeasti mikään olla huonosti. Päällisin puolin kaikki on hyvin. Kuitenkin sitä kaipaa jotain. Mutta mitä?

Mä olen aina tykännyt pitkän tähtäimen suunnitelmista ja nyt niitä ei ole. Viimeinen kalenteriin merkattu meno on syyskuun alussa.  Mulla myös on kaikki mitä tarvitsen ja haluan. Ollaan naimisissa ja lapset on hankittu. Mitäs sitten?  Tämä on se asia mikä tuntuu ahdistavalta. Ei ole mitään mitä odottaa. Tämä on nyt sitten sitä todellista arkea. Herranen sentään. Tätäkö pitää jaksaa loppu elämä?

Miksi en vain voi nauttia elämästä? Tämä on osa elämää, josta kaiketi on vain osattava nauttia. Arkea on suurin osa ihmisten elämästä ja he kai ovat siihen ihan tyytyväisiäkin. Miksi mun sitten pitäisi yrittää olla erilainen? Miksi en vain voi tyytyä elämään arkea?  En osaa sanoa. Turhaudun ja ahdistun.  Haluan, että on jotain mitä odottaa myös tulevaisuudessa. Toki elämä muuttuu kun lapste kasvaa ja lentävät joskus pesästä, mutta siihen tuntuu olevan ikuisuus aikaa kun lapset on vielä niin pieniä.

Haaveilenkin siksi matkasta. Mutta minne? Minne muka lasten kanssa voisi mennä? Miksi mua ei yhtään houkuttele matka kanariansaarille vaikka en ikinä ole siellä käynyt?  Lomanviettopaikkahan se on siinä missä Kreikka, Thaimaa tai Australia. Pelkäänkö lasten pilaavan lomani? En mutta tuleeko mulle lomafiilis jos lapset on mukana. Pystynkö rentoutumaan? Tuskinpa mutta olisihan lapsillakin nähtävää ja jotain uutta koettavaa uudessa maassa.  Tykkään lomalla käydä katsomassa nähtävyyksiä ja kierrellä enemmän kuin maata vaakatasossa rannalla. Pidän toki siitäkin mutta mä en kovin pitkään pysty olemaan paikallani.:D

     Do more of what makes you happy

Kotona olisi remontoitavaa vaikka kuinka paljon mutta kun ei muka ole aikaa eikä liiemmin rahaakaan toteuttaa unelmia.   Kaikki projektit jääkin usein siihen purkuvaiheeseen jossa on jo kaksi kerrosta tästä talosta.  Yksi kerros on asuinkerroksena ja se on tällä väkimäärällä liian pieni. Enemmän tilaa tarvittaisiin ehdottomasti.  Mieheni tekisi kyllä remontit loppuunkin mutta se tarkoittaisi sitä,että mä viihdyttäisin lapsia kaikki illat ja viikonloput.Voin sanoa, ettei siihen yksi puolivuotinen varmasti riittäisi ennen kuin olisi valmista.  Siksi mä en ole kovin innoissani asiasta vaikka tiedän, että tilaa tarvitaan ja saataisiin miehen kanssa omaa rauhaa enemmän kun oltaisiin eri kerroksessa.  Olisi ihan mahtavaa saada pitkästä aikaa katsoa elokuva äänien kera. Uskokaa tai älkää mutta me katsotaan elokuvat ilman ääniä ettei lapset herää ja voin sanoa, ettei mikään vie fiilistä enemmän kuin äänetön tv. :D

Mä haluisin myös hypätä kokonaan remontoinnin yli ja siirtyä sisustamiseen. Sehän on paljon hauskempaa kun saa kierrellä kaupoissa ja tuhlata rahaa. Saa ostaa kaikkea kaunista.  En ole mikään suunnittelija vaan enemmänkin meen fiiliksen mukaan. Jos joku esine tai tavara näyttää kivalta mutta ei välttämättä istu sisustukseen niin ostan sen silti. Kyllähän se sitten sopii kun pistää sopimaan. Näin sanoo mun äiti.:D

Haaveilen myös, että olisi enemmän aikaa olla mieheni kanssa kahdestaan. Aina kun meillä on jotain ohjelmaa, että lähdetään ilman lapsia niin on mukana muita ihmisiä. Ei me kahdestaan minnekään mennä. Jos käyn syömässä ravintolassa niin se tapahtuu aina ystävien kanssa. Useimmiten jos lähdetään ulos ilman lapsia niin kyseessä on jonkun häät tai jokin muu biletys ilta.  Arkena ei koskaan tehdä kahdestaan mitään.  Miten voi ollakin niin vaikeaa kysyä joku ystävistä lapsenvahdiksi ja lähteä vaikka melomaan kahdestaan?  Mä en nii innostu jos mulle ehdotetaan, että mennään syömään ja leffaan. Miksi mennä leffaan kun siellä istutaan hiljaa? Jos kerrankin pääsen mieheni kanssa kahdestaan niin haluan, että tehdään jotain hauskaa ja erilaista. Jotain mikä jää mieleen ja josta toivon mukaan kummallekin jää hyvä mieli.  Tämäkin on ihan vain omaa saamattomuutta. Kyllä mulle on sanottu, että lapset saa mennä vaikka naapuriin siksi aikaa mutta ei sitä silti tuu vietyä. Laiska mikä laiska. Ja saamaton.

     I am responsible for my own happiness

Mulla on myös pihan suhteen ihan hirveästi suunnitelmia mutta ei mukamas aikaa tehdä. Olen tehnyt isojakin kukkapenkkejä raskaana ollessa ja nyt kun lapset on jo pihalla niin ei muka pysty tekemään mitään. Pyh!  Siinä ei kauan oikeasti nokka tuhisisi lapion kanssa kun kaivaisi kuopan johon haluami allas tulisi. Mutta kun siihen  tarvitsee hiekkaa ym tarvikkeita , joten sekin homma on jäänyt.  Kohta alkaa olemaan kasvit purkeissaan niin isoja, että ne tarvitsisi paikan kukkapenkistä jota ei vielä oles edes tehty. Miksi oi miksi mä en saa tehtyä sitä?  Ehkä ensi vuonna sitten.

Mä rakastan mun lapsia vaikka aika ajoin hermo on hyvinkin kireällä heidän kanssaan. Haluisin olla parempi vanhempi. Miksi mä en osaa heittäytyä leikkeihin niin kuin muut äidit? Mua ärsyttää itsessä se, että en vain osaa istua aloilla ja leikkiä lasten kanssa. Mun pitäisi aina pystyä tekemään monta asiaa samaan aikaan muuten tuntuu, että kuluu hukkaan. Ihan älytön ajattelutapa. Lapset ne kasvaa loppu peleissä nopeasti niin isoiksi, etteivät suoraan sanottuna enää kaipaa mun seuraa.Miksi en siis nyt vain heittäytyisi ja viettäisi enemmän aikaa lasteni kanssa? Tähän asiaan lupaan tehdä muutoksia. Haluan olla lasteni kanssa. Haluan olla hauska äiti.

Jos joku on tähäna asti jaksanut lukea niin pointsit sulle. :D  Mä olen oikeasti onnellinen kaikesta mitä mulla enkä tiedä olisinko yhtään onnellisempi vaikka kaikki edellä mainitut asiat olisi valmiina. En varmaankaan. Keksisin aina jotain uutta. Sellainen mä olen. Mä tarvitsen menoja ja suunnitelmia pitkälle tulevaisuuteen.  Mulla pitää aina olla jokin projekti meneillään. Mä tarvitsen kiirettä jotta arki pysyy mielekkäänä.  Mä olen onnellinen. <3 p="">

Kerro mikä saa sunt onnelliseksi?  :)

Eilistä fiilistelyä ja aamun panikointia

Mä en kestä.Lähdin eilen illalla juoksemaan. Kysyin mieheltä vielä ennen lenkille lähtöä, että mikä mua nyt motivoisi juoksemaan. Mies tokaisi, että -300g.  Se oli hyvin sanottu. 300 gramman painonpudotus motivoi sillä sitten paino olisi alle 70 kilon.  Kävin siis juoksemassa 7 kilsan lenkin. Lämpöä +30 ja hiki virtasi. Välillä oli pakko kävellä muutaman askeleen verran, että sai sykkeet laskemaan. Korkeimmillaan sykkeet huiteli 198.  Join matkan aikana pullollisen urheilujuomaa  ettei nestehukka yllättäisi.  Olin ihan rikki poikki puhki päästyäni kotiin. Hahaa, naapureilla oli varmaan hauskaa katsottavaa kun kipitin pyyhe päällä lenkin jälkeen pihalle lasten uima-altaassa naku-uinnilla:D  Oli muuten älyttömän piristävää lenkin jälkeen. Ehkä ensi kerralla pistä nuokkarin päälle niin on luontevampaa olla.:D

Jokatapauksessa kävin aamulla vaa'alla innosta soikeena.  Uskokaa tai älkää niin vaaka näytti tasan 70 kiloa. Voiko vaaka kettuilla? Miten voi olla niin vaikeaa saada se paino alle 70 kilon? :D Jos tätä tahtia paino putoaa niin mä saan laihduttaa loppu elämäni. En yleensä käy vaa'alla joka päivä mutta nyt oli pakko. Olin niin  fiiliksissä, että nyt näkyisi kutosella alkava luku. Mikä pettymys. Mutta hei jos nyt putoaa edes 100g paino niin ollaan alle seiskakympin. Sehän vasta loistava uutinen on.