Välillä kun mieli on maassa ja tuntuu, että kaikki ottaa päähän niin on hyvä miettiä mikä tekee juuri sunt onnelliseksi. Mikä auttaa sua jaksamaan päivästä toiseen? Tarviiko joka päivä sitäpaitsi olla onnellinen?
Mä olen kiukuttelija. Jaksan kiukutella hyvinkin pitkään jos siltä tuntuu. Näytän sen sitten kaikille, että olen huonolla päällä. Mua saa lepytellä PALJON. Voitte vaan kuvitella kuinka rankkaa mun miehellä on.:D Monesti kun kiukuttelen niin se johtuu useimmiten turhautumisesta. Ei ole tekemistä eikä viitsi aloittaa mitään kun lapset kuitenkin keskeyttää ja kaikki jää kesken. Näin mä aina ajattelen vaikka pitäisi ajatella, että saa edes homman alkuun mutta ei niin ei. Mua rassaa se, että en saa tehtyä asioita joita haluaisin saada tehtyä. On myös juttuja joita en vain osaa tai uskalla tehdä joihin taas tarvitsen rakkaan mieheni apua ja niitä projekteja ei sitten koskaan edes aloiteta.
Happiness is by choice, not by chance.
Mikä sitten tekee onnelliseksi jos vain kiukuttelen enkä tee mitään? Perhe, eläimet, koti, piha... Siinähän niitä. Mulla on vakityö ja oma auto. Mä olen kutakuinkin terve. Mulla on ystäviä. Taloudellisesti menee suht hyvin. Eihän tässä kuvioissa voi oikeasti mikään olla huonosti. Päällisin puolin kaikki on hyvin. Kuitenkin sitä kaipaa jotain. Mutta mitä?
Mä olen aina tykännyt pitkän tähtäimen suunnitelmista ja nyt niitä ei ole. Viimeinen kalenteriin merkattu meno on syyskuun alussa. Mulla myös on kaikki mitä tarvitsen ja haluan. Ollaan naimisissa ja lapset on hankittu. Mitäs sitten? Tämä on se asia mikä tuntuu ahdistavalta. Ei ole mitään mitä odottaa. Tämä on nyt sitten sitä todellista arkea. Herranen sentään. Tätäkö pitää jaksaa loppu elämä?
Miksi en vain voi nauttia elämästä? Tämä on osa elämää, josta kaiketi on vain osattava nauttia. Arkea on suurin osa ihmisten elämästä ja he kai ovat siihen ihan tyytyväisiäkin. Miksi mun sitten pitäisi yrittää olla erilainen? Miksi en vain voi tyytyä elämään arkea? En osaa sanoa. Turhaudun ja ahdistun. Haluan, että on jotain mitä odottaa myös tulevaisuudessa. Toki elämä muuttuu kun lapste kasvaa ja lentävät joskus pesästä, mutta siihen tuntuu olevan ikuisuus aikaa kun lapset on vielä niin pieniä.
Haaveilenkin siksi matkasta. Mutta minne? Minne muka lasten kanssa voisi mennä? Miksi mua ei yhtään houkuttele matka kanariansaarille vaikka en ikinä ole siellä käynyt? Lomanviettopaikkahan se on siinä missä Kreikka, Thaimaa tai Australia. Pelkäänkö lasten pilaavan lomani? En mutta tuleeko mulle lomafiilis jos lapset on mukana. Pystynkö rentoutumaan? Tuskinpa mutta olisihan lapsillakin nähtävää ja jotain uutta koettavaa uudessa maassa. Tykkään lomalla käydä katsomassa nähtävyyksiä ja kierrellä enemmän kuin maata vaakatasossa rannalla. Pidän toki siitäkin mutta mä en kovin pitkään pysty olemaan paikallani.:D
Do more of what makes you happy
Kotona olisi remontoitavaa vaikka kuinka paljon mutta kun ei muka ole aikaa eikä liiemmin rahaakaan toteuttaa unelmia. Kaikki projektit jääkin usein siihen purkuvaiheeseen jossa on jo kaksi kerrosta tästä talosta. Yksi kerros on asuinkerroksena ja se on tällä väkimäärällä liian pieni. Enemmän tilaa tarvittaisiin ehdottomasti. Mieheni tekisi kyllä remontit loppuunkin mutta se tarkoittaisi sitä,että mä viihdyttäisin lapsia kaikki illat ja viikonloput.Voin sanoa, ettei siihen yksi puolivuotinen varmasti riittäisi ennen kuin olisi valmista. Siksi mä en ole kovin innoissani asiasta vaikka tiedän, että tilaa tarvitaan ja saataisiin miehen kanssa omaa rauhaa enemmän kun oltaisiin eri kerroksessa. Olisi ihan mahtavaa saada pitkästä aikaa katsoa elokuva äänien kera. Uskokaa tai älkää mutta me katsotaan elokuvat ilman ääniä ettei lapset herää ja voin sanoa, ettei mikään vie fiilistä enemmän kuin äänetön tv. :D
Mä haluisin myös hypätä kokonaan remontoinnin yli ja siirtyä sisustamiseen. Sehän on paljon hauskempaa kun saa kierrellä kaupoissa ja tuhlata rahaa. Saa ostaa kaikkea kaunista. En ole mikään suunnittelija vaan enemmänkin meen fiiliksen mukaan. Jos joku esine tai tavara näyttää kivalta mutta ei välttämättä istu sisustukseen niin ostan sen silti. Kyllähän se sitten sopii kun pistää sopimaan. Näin sanoo mun äiti.:D
Haaveilen myös, että olisi enemmän aikaa olla mieheni kanssa kahdestaan. Aina kun meillä on jotain ohjelmaa, että lähdetään ilman lapsia niin on mukana muita ihmisiä. Ei me kahdestaan minnekään mennä. Jos käyn syömässä ravintolassa niin se tapahtuu aina ystävien kanssa. Useimmiten jos lähdetään ulos ilman lapsia niin kyseessä on jonkun häät tai jokin muu biletys ilta. Arkena ei koskaan tehdä kahdestaan mitään. Miten voi ollakin niin vaikeaa kysyä joku ystävistä lapsenvahdiksi ja lähteä vaikka melomaan kahdestaan? Mä en nii innostu jos mulle ehdotetaan, että mennään syömään ja leffaan. Miksi mennä leffaan kun siellä istutaan hiljaa? Jos kerrankin pääsen mieheni kanssa kahdestaan niin haluan, että tehdään jotain hauskaa ja erilaista. Jotain mikä jää mieleen ja josta toivon mukaan kummallekin jää hyvä mieli. Tämäkin on ihan vain omaa saamattomuutta. Kyllä mulle on sanottu, että lapset saa mennä vaikka naapuriin siksi aikaa mutta ei sitä silti tuu vietyä. Laiska mikä laiska. Ja saamaton.
I am responsible for my own happiness
Mulla on myös pihan suhteen ihan hirveästi suunnitelmia mutta ei mukamas aikaa tehdä. Olen tehnyt isojakin kukkapenkkejä raskaana ollessa ja nyt kun lapset on jo pihalla niin ei muka pysty tekemään mitään. Pyh! Siinä ei kauan oikeasti nokka tuhisisi lapion kanssa kun kaivaisi kuopan johon haluami allas tulisi. Mutta kun siihen tarvitsee hiekkaa ym tarvikkeita , joten sekin homma on jäänyt. Kohta alkaa olemaan kasvit purkeissaan niin isoja, että ne tarvitsisi paikan kukkapenkistä jota ei vielä oles edes tehty. Miksi oi miksi mä en saa tehtyä sitä? Ehkä ensi vuonna sitten.
Mä rakastan mun lapsia vaikka aika ajoin hermo on hyvinkin kireällä heidän kanssaan. Haluisin olla parempi vanhempi. Miksi mä en osaa heittäytyä leikkeihin niin kuin muut äidit? Mua ärsyttää itsessä se, että en vain osaa istua aloilla ja leikkiä lasten kanssa. Mun pitäisi aina pystyä tekemään monta asiaa samaan aikaan muuten tuntuu, että kuluu hukkaan. Ihan älytön ajattelutapa. Lapset ne kasvaa loppu peleissä nopeasti niin isoiksi, etteivät suoraan sanottuna enää kaipaa mun seuraa.Miksi en siis nyt vain heittäytyisi ja viettäisi enemmän aikaa lasteni kanssa? Tähän asiaan lupaan tehdä muutoksia. Haluan olla lasteni kanssa. Haluan olla hauska äiti.
Jos joku on tähäna asti jaksanut lukea niin pointsit sulle. :D Mä olen oikeasti onnellinen kaikesta mitä mulla enkä tiedä olisinko yhtään onnellisempi vaikka kaikki edellä mainitut asiat olisi valmiina. En varmaankaan. Keksisin aina jotain uutta. Sellainen mä olen. Mä tarvitsen menoja ja suunnitelmia pitkälle tulevaisuuteen. Mulla pitää aina olla jokin projekti meneillään. Mä tarvitsen kiirettä jotta arki pysyy mielekkäänä. Mä olen onnellinen. <3 p="">
Kerro mikä saa sunt onnelliseksi? :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti