torstai 14. elokuuta 2014

Chillailua jokilaivalla

Kävin pikaisesti eilen töiden jälkeen veljeni luona jossa kuulin ihania uutisia. Niistä sitten joskus lisää infoa tännekin. Nyt joudun vielä pitämään suuni kiinni. :)

Sieltä kiirehdin syömään ystäväni kanssa jokilaiva Katarinaan. Onneksi olin pukeutunut hieman lämpimämmin eli en ollut aamulla lähtenyt hellemekossa.  Yllättävän kylmä tuuli puhalsi jokirannassa. Syötiin maukkaat kanavuohenjuustosalaatir. Mulla oli niin kova nälkä, että tajusin vasta syötyäni annoksen, että kuva jäi ottamatta. No mutta osaattehan kuvitella salaattipedillä kanaa jonka päällä vuohenjuustoa. ;)  Oli tosi hyvää ja iso annos. Syötyäni sen olin ihan ähkyssä.





Oli ihanaa vaihtaa kuulumisia ystävän kanssa. Useasti viikossa ollaan yhteydessä mutta on se aina ihan eri nähdä livenä kuin jutella messengerin välityksellä.  Ystävällä on hieman rankka elämänvaihe menossa ja haluan sekä annan tietysti hänelle kaiken tukeni. Ystävää ei jätetä hädän hetkellä. <3 nbsp="" p="">



Hyvin huomasi, että kesä on jo ns. ohi koska jokilaivoissa oli vähän porukkaa. Suurimmalla osalla on alkanut koulu ja/tai työ.  Tästä se pitkä syksy sitten alkaa.  Pääsin sentään kerran tänä kesänä käymään jokilaivassa. :D

Huomenna on älyttömän kivaa ohjelmaa tiedossa.Nimittäin työporukan bileet.:)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti