lauantai 9. elokuuta 2014

Sydän luo BUM BUM BUM

Eilinen päivä meni taas super nopeasti. Aamulla lähdettiin Myllyyn ja ennen ruokaostoksille menoa kierreltiin vaatekaupoissa.  Kaupasta pois lähtiessä huomattiin Tivoli Seiterän olevan Myllyn pihalla. Laitoin matkalla kotiin viestiä ystäväperheelle jos he lähtisivät iltapäivällä mukaan sinne.  Oltiin juuri ehditty syömään kun piti taas lähteä. Nyt Tivoliin. :)

Meillä on samanikäiset tytöt ja nuorimmaisilla on pari kuukautta ikäeroa.  Tytöt menivät reippaasti laitteisiin yhdessä. Viime vuonna oltiin oman porukan kanssa siellä ja silloin ei Aurelia oikein suostunut menemään yksin mihinkään.




Itse kävin kanssa yhdessä laitteessa joka näytti jo pahalta mutta kokeiltava oli kestääkö kantti mennä. Selvisin hengissä. Silmät oli kiinni koko ajan. Vatsanpohjasta otti ja oli pakko kirkua vaikka se ei yleensä kuulu mun tapoihin. Ehkäpä olen tulossa vanhaksi.:D



Jalat vapisi kun laitteesta pois pääsi. Hauskaa oli kuitenkin vaikka pelotti!



Lapset nautti olostaan. :)



 Kotiin ei olisi millään ahluttu lähteä. Isot krokotiilin kyyneleet vuodatettiin Myllyn pihalla.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti