maanantai 25. elokuuta 2014

Väsymyksen syy selvitetty

Olin viime viikon perjantaina laboratoriokokeissa jossa otettiin kilpirauhaskokeet. Minullahan on kilpirauhasen vajaatoiminta ollut jo vuodesta 2003 ja syön siihen Thyroxinia. Nyt oli kontrollikokeet kuopuksen syntymän jälkeen. Mun piti käydä niissä jo heti syntymän jälkeen mutta en vaan saanut aikaiseksi ja sitten meni lähetekin vanhaksi.



Tänään kävin katsomassa arvot ja meinasi leuka loksahtaa paikoiltaan. T4V oli hyvä mutta TSH  oli 12 kun viitearvot on 0.5-3.6. Ihmekös jos olo on ollut huono, mieli ollut maassa ja on vähän väsyttänyt.  Tästä johtuu varmasti myös nivelkivut joista oon lähiaikoina kärsinyt. Oon yllättynyt siitä, että jaksoin kuitenkin juosta eilen puolimaratonin ja lihakset ei ole yhtään kipeät. Kilpirauhasliiton sivuilla kerrotaan, että kilpirauhasen vajaatoiminnasta kärsivien lihakset palautuvat myöhemmin harjoituksista kuin terveillä ihmisillä. Fibromyalgian tyyppiset kivut on myös mahdollisia. Ruokahalu on myös ollut kadoksissa jonkin aikaa ja oon syönyt väkisin esimerkiksi aamiaisen vaikka ei ole yhtään nälkä.



Lääkäri soittaa mulle huomenna ja saan toivon mukaan uuden ohjeistuksen lääkityksen suhteen. Jäin kuitenkin miettimään, että vaikuttaako mm.lisäravinteet, rasvanpolttajat tai jotkut super foodit Thyroxinin imeytymiseen tai ylipäätään kilpirauhas arvoihin? Tuntuu tyhmältä edes miettiä moista mutta en vain keksi mitään syytä miksi lääkitys nyt olisi liian alhainen. Oon joskus syönyt suuremmalla annostuksella mutta silloin on taas nopeasti mennyt liiketoiminnan puolelle ja senkin kyllä tuntee kropassa.

Paino ei ole kyllä noussut. Onneksi! Nyt toivon vaan, että olo ja mieli kohoaa yhtä nopeasti kuin on laskenutkin.  :)





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti