sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

Huonon päivän spekulointia

Ei voi muuta sanoa kuin, että tämä päivä on ollut jostain hyvin syvältä. Aamusta asti tai oikeastaan eilis illasta asti on suoraan sanoutunut vituttanut hyvinkin paljon. Ei oikein pysty sanoin edes kuvaamaan olotilaa.  Suurin syy tähän olotilaan on lapset. Minun omat pikku kullunmuruni mutta onko ne niitä. Mietitäänpä.

Lapset
A) kuristaa parisuhteen pikku hiljaa kokonaan
B) tuhoaa mielenterveyden
C) pilaavat vartalosi

Miksi sitten hankimme niitä?
A) jatkavat sukua, ehkä
B) on niilläkin hyvät hetkensä
C) ne ovat osa sinua

Nyt puhun siis pikku lapsista eli alle kolmivuotiaista joita itsellä on. Joskus tuntuu tai suurin piirtein aina, että olen vain ÄITI. En vaimo, ystävä tai mikään muukaan vaan kotiäiti ( orja). Aamusta asti luuttuat lattioita, peset pyykkiä, täytät tiskikoneen, täytät kuivurin, uudestaan pyykkikone päälle, tyhjennän tiskikoneen, taas täytät, teet ruokaa ( välillä kaksikin kertaa päivässä kumpanakin kertana kahta eri ruokaa), leikit lasten kanssa, syötät ne useasti päivän aikana, vaihdat vaippoja, nukutut huutavaa lasta, komennat uhmaikäistä, koirat kaipaavat seuraasi ja haluavat lenkille. Lopussa voit illalla huokaista ja todeta, että ainoa joka ei oikeasti enää tunnukaan kaipaavan sinua on miehesi. Tähänkö on tultu jo näin lyhyessä ajassa.

Tämä on vaihe josta päästään yli kun lapset kasvavat mutta vaihe on pitkä ja kivinen. Tähän vaiheeseen päättyy varmasti moni suhde, avoliitto ja avioliitto. Kaikkien hermo ei vain kestä ja minunkin on hyvin lähellä hermoromahdusta.  Välillä tuntuu, ettei kertakaikkiaan jaksa. Mistään ei tunnu saavan sitä elämäniloisuutta takaisin joka joskus on ollut mutta on hyviäkin hetkiä perheen kanssa jolloin elämä hymyilee.  Siksi meillä on siis perhe, hetkellisten hyvien juttujen takia.  No ei.

Kukaan kavereistani joilla oli lapsia minun vasta podettua vauvakuumetta ei kertonut kuinka rankkaa elämä lasten kanssa on. Kaikilta sai sen kuvan, että ne tuovat elämään niin paljon iloa ja ovat aina hyvällä päällä. Not! Kukaan ei myöskään kertonut, että hyvistä yöunista on turha haaveilla moneen vuoteen. Nyt jo univelkaa vuodelta  2010 syyskuulta jolloin meille muutti pissatulehduksesra kärsivä koiranpentu ja samaan aikaan odotin esikoista. Raskausaikana. Tein kaikkea muuta kuin hehkuun elämäni kunnossa. Joka paikkaan sattui ja lihoin lähes 35 kiloa kun ei pystynyt liikkumaan. Synnytyksestä en viitsi edes kertoa. Katastrofaalinen. Kesto 63 tuntia ja lopuksi keisarinleikkaus.  Esikoinen oli ja on edelleen huono nukkuja. Kuopuksen odotus meni yhtä huonosti selkäkipujen ja raskauspahoinvoinnin kanssa loppuun asti. Toivoin keisarinleikkausta mutta minut tyrmättiin siinä täysin. Lopulta taas traumat kamalasta synnytyksestä josta kuopus joutui suoraan lasten teholle hengitysvaikeuksien takia. Hänkin nukkuu huonosti. Summa summarum. En nuku edelleenkään montaa tuntia yössä ja kyllä se pistää kiukuttamaan kaiken muun kurjuuden keskellä.

Yritä tässä sitten
A) laihduttaa
B) nauttia elämästä
C) vaalia parisuhdetta
D) nauttia lapsista niin kauan kuin ne on pieniä ( kuka hitto tämänkin on keksinyt). Mä tasan odotan sitä, että ne kasvaa isoiksi eikä niitä tarvitse vahtia, ne voi jäädä yksin kotiin ja pystyvät leikkimään keskenään.

Älkää nyt luulko väärin ettenkö rakastaisi lapsiani. Kyllä rakastan mutta joskus on huono päivä ja pakko saada purkautua. Nautitaan hyvinä päivinä hyvistä hetkistä. Itketään huonoina. Niinhän ne lapsetkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti