lauantai 8. maaliskuuta 2014

Flunssa selätetty

Eilen illalla uskaltauduin salille pitkästä aikaa. Siitä taitaa olla jo vuosia kun olen viimeksi kunnolla salin puolella jotain tehnyt. Olin ihan ihmeissäni kuinka paljon muut salilla olijat tuijottivat. Olen aina ollut sitä mieltä, että ei ne muut salilla olijat ehdi katsomaan mitä minä siellä niiden laitteiden kanssa häärään mutta eilen kyllä ehtivät. Tuli sellainen olo, että teenkö jotain väärin vai onko kenties hiukseni pystyssä tai housut revenneet väärästä paikasta. Sekin yllätti, että ne tuijottelijat olivat niitä +40 olevia naisia.  Eikö niillä muuta tekemistä ole siellä kuin tuijotella? Tämä ei kuitenkaan lannistanut minua vaan rohkeasti aion ensi viikollakin salille mennä. Huomenna luvassa ryhmäliikuntaa cardion ja lihaskunnon merkeissä.

Painolukema on sama kuin ennen sairastumista vaikka olen syönyt herkkuja ja hiilihydraatteja enemmän kuin normaalisti. Huomaan kyllä heti, että vatsa pömpöttää enemmän kun on syönyt pullamössöä. Pitää taas aloittaa tiukka linja ruuan suhteen koska jos lipsun kerran, lipsun jatkuvasti. Olen kuitenkin tyytyväinen siihen,ettei paino ole noussut lipsumisista huolimatta vaan on pysynyt samassa. Tästä on hyvä jatkaa.

Hauskaa naistenpäivää kaikille naisille! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti