Eilen tuli jumppaa ennen puheeksi kaverin kanssa anoreksia. Kaverilleni oli kerrottu kuinka vakava sairaus anoreksia on, ihan kuin hänellä olisi se vaikka on pudottanut 9kiloa päästääkseen normaalipainoiseksi. Mikä siinä on ettei toisen pudotetuista kiloista voi olla iloinen? Miksi pitää heti epäillä, että menee liian pitkälle urheilu jos käy viisi kertaa viikossa jumpassa? Tai on anoreksia jos syö terveellisesti? Ollaanko me ihmiset vain niin kateellista porukkaa, että heti kun joku onnistuu niin pitää lannistaa sen onnellisuus. "Eihän kukaan saa olla onnellinen saati laiha jos minä en ole. "
Tämän laihdutusprojektin aikana olen saanut liudan kysymyksiä kavereilta ja sukulaisilta, jotka enemmän tai vähemmän kyseenalaistavat projektini. Alkuviikosta kysyttiin miksi haluan laihduttaa? Johon vastasin, että en ole tyytyväinen itseeni ja haluan kesällä bikini kunnossa. Jatkokysymyksenä esitettiin miksi pitää olla bikini kunnossa? Olenhan jo naimisissa joten en kai enää miesten takia laihduta. En tosiaankaan laihduta mieheni takia vaan itseni takia. Miksi en laihduttaisi jos en ole tyytyväinen itseeni? Jos minulla nyt on aikaa laihduttaa ja urheilla niin teen sen nyt, enkä kesän jälkeen jolloin paluu töihin koittaa. Seuraavaksi oletettiin, että olen jo normaalin painoindeksin sisällä mikä sekään ei pidä paikkaansa. Vielä olisi kolmisen kiloa jäljellä pääsyyn normaaliin painoindeksiin. Se ei vaikuta paljolta mutta itselleni se on iso porras jonka yli on päästävä.
Huvittavinta on se, että moni kyselee ruokavaliosta ja liikuntamääristä mutta vain muutama on huomannut, että terveelliset elämäntavat ovat tuottaneet tulostakin. Eihän sillä ole mitään merkitystä vaikka kukaan ei huomaisi minun laihtuneen mutta se toki tuo lisä motivaatiota. En ole kehujen metsästelijä enkä sellaiseksi aio ryhtyäkään, mutta kehut silloin tällöin nostaa itsetuntoa.
Se huomataan kyllä heti, jos muutaman extra kilon olet saanut hankittua mutta muutaman pudotetun kilon hävitystä kukaan ei huomaa. Extra kiloistasi puhutaan taatusti selän takana ja mietitään varmaan raskaudenkin mahdollisuutta. Laihduttaessasi taas puhutaan kuinka yli on urheilu hulluutesi mennyt ja miten se kuihtuu silmissä. Tosin minun tapauksessani kuihtuminen on vielä hyvin hyvin kaukana. Miksi on niin vaikeaa kehua jonkun upeaa laihdutus rupeamaa? Miksi siitä pitää heti alkaa vääntämään kaikenlaista moskaa? Minä en ainakaan pidä siitä, että laihdutukseni syitä aletaan arvioimaan, että onko ne päteviä. En voi sille mitään, että en viihdy tämän kokoisessa kropassani. Olenko itsekäs jos haluan mahtua trendikkäiden vaatekauppojen vaatteisiin? Taidan olla myös täysin hölmö kun haluan mennä bikinit päälle uimarannalle saatuani kaksi lasta. Tarkoittaako lasten hankkiminen myöskin uimapuvun ostoa? Ei tarkoita. Jokainen taplaa tyylillään mutta minä haluan myös näyttää hyvältä niissä bikineissä kesällä ja se ei tarkoita kuihtunutta luurankoa vaan lihaksikasta naisellista vartaloa. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti