torstai 8. toukokuuta 2014

Gluteeniton vaihtoehto kvinoa

Kvinoa on minulle täysin vieras ruoka-aine vaikka keliaakikko olenkin. Olen siitä kyllä lukenut mutta en ole kyseistä ruokaa syönyt. Nyt päätin, että kokeilen. Ostin paketin kvinoaa. Paree olla myös hyvää sillä hinta oli paketilla kohdillaan. En raaskinut ostaa luomua koska siihen sai lisätä hintaan vielä melkein euron lisää.



Turun lähellä Liedosta löytyy Rainingon luomutila josta saa käydä ostamassa luomu kvinoaa. Jos kvinoa uppoaa meikäläiselle niin jatkossa voin käyn tuolta ostamassa isomman satsin kerralla. :)

Kvinoa infoa
- eteläamerikkalainen hiilihydraattipitoinen ruokakasvi
- ei ole heinäkasvit kuten viljat mutta käytetään viljojen tapaan
- lehtiä voidaan syödä lehtivihannesten tavoin
- se on luontaisesti gluteeniton
- sisältää kaikkia ihmisen tarvitsemia välttämättömiä  aminohappoja oikeassa suhteessa, mikä on harvinaista kasvikunnan tuotteissa.
- Kvinoassa on 14 % hyvälaatuista proteiinia, jonka aminohapporakenne sisältää merkittävästi esimerkiksi leusiinia, arginiinia ja tryptofaania. Nämä ainesosat vaikuttavat positiivisesti verisuonien kuntoon ja lihaksiston palautumiseen. Rasvahappokoostumukseltaan erinomainen kvinoa sisältää myös runsaasti erilaisia kivennäis‐ ja hivenaineita.
- yksivuotinen kasvi joka voi kasvaa 2,5 metriä korkeaksi
- Siemenen pinta on karvaan, lievästi myrkyllisen saponiinin peitossa, minkä takia siemenet on pestävä tai kuorittava ennen ruoaksi valmistamista.


Kvinoa ei maistunut juuri miltään, mutta eipä kyllä esimerkiksi riisikään mitenkään erikoiselta maistu. Koostumus kvinoassa on hauska ja se toi kivaa vaihtelua salaattiin ulkonäöllisesti.  :) Jos jotain huonoa pitäisi löytää kvinoasta niin sen valmistaminen. Ensiksi huuhdellaan kuumassa vedessä jonka jälkeen vasta keitetään 15 minuuttia. Ei tämäkään työlästä ole mutta ainoa miinus kvinoassa.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti