perjantai 30. toukokuuta 2014

Hiljaiselo ei tarkoita etteikö mitään tapahtuisi elämässäni

Aamusta asti ollut menoa ja meininkiä. Lasten kanssa vietettiin päivä ostoskeskus skanssissa miehen ollessa hetken aamusta töissä ennen junan lähtöä. Käytiin yhdessä syömässä ja ruoka-ostoksilla jonka jälkeen käytiin saattamassa isi junaan. Huomenna ovat perillä Tukholmassa ja käyvät juoksemassa maratoonin. Jännittää kuinka mahtavat jaksaa juosta.  Noh enivei, mun vanhemmat odottivat jo pihalla kun päästiin kotiin. Samaan aikaan oli ihan hirmuinen sadepilvi yläpuolella ja vettä tuli kuin saavista kaatamalla. Tietty kun kannettavaa oli sisälle vaikka kuinka paljon.

Hetken aikaa juotiin kahvia ja seurusteltiin jolloin sade laantui ja päästiin pihalle. Nyt oli projektina nimittäin leikkimökin rakennus meidän pikku prinsessalle. Minä odotan lähinnä, että pääsen sisustuspuuhiin. :D  Toki vielä siihen vaiheeseen on pitkä matka. Huomenna avuksi rientää toinenkin ukki jos homma nopeutuisi sitten.  Koko päivä siinä menikin lautoja kantaessa. Lapset nukahtivat nopeasti, olivat tainneet saada raikkaan ilman myrkytyksen. :D Ihanaa mennä itsekin nukkumaan vaikka joudunkin nukkumaan keittiön sohvalla. Huomenna uusi päivä ja paljon tehtävää. Hyvät yöt.:)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti