sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Kahdeksas viikko

Vihdoinkin näyttää siltä, että paino olisi laskusuunnassa.  En ole käynyt juurikaan treenaamassa ja syömisiä en ole katsonut yhtään. Näin siis kuuluu laihduttaa.:D Hah, no joo terveellisiä mun ruokailut ei ole olleet mutta en ole joka päivä roskaruokaakaan vetänyt.  Lähinnä syönyt normaalia ruokaa ( suht hiilihydraattipitoisesti) ja herkutellut mm. Jäätelöllä.  Ei näillä lämpimillä keleillä suoraan sanottuna tee mieli lähteä salille vaikka varmasti saa kyllä rauhassa treenillä muiden ollessa jokilaivalla. :D 

Taas huomaa kun on lämmintä kuinka tärkeää olisi juoda enemmän vettä. Iltaisin turvottaa kun koko päivä mennyt pihalla eikä juurikaan ole tullut juotua. Jos taas illalla tankkaa niin saa koko yön juosta vessassa ja siinä menee jo yöunetkin. Menee ne toki muutenkin kun muksut heräilee, mutta nyt on taas menty parempaan suuntaan joten toivoa on, että joskus saan nukkua 8h putkeen.  Se on jännää miten ne jotka valvoo jatkuvasti eivät enää edes jaksa valittaa huonoista öistä ja jaksavat silti toimia kun taas ne jotka joskus nukkuvat huonosti ovat ihan loppu joa ei ole saaneet 8h unta palloon.  Kunnon yöunet ovat kyllä kaiken jaksamisen a ja o.




Maanantaina olin siellä vacustyler-alipainehoidossa joka oli kyllä hauska kokemus.  Käykää tekin kokeilemassa.:) Tältä putkilo näyttää. Tuo juttu vyötärön ympärillä on tosi tiukassa.




Tiistaina tein pihajuttuja mm. istuttelin kukkia yms.

Keskiviikkona oli taas tiedossa Tupperware kutsut. Näitä kyllä piisaa täällä meidän nurkilla. :D Sitä ennen kävin Hierojalla vetreyttämässä selkääni. Selkä on tuntunut nyt paremmalta kuin pitkään aikaan joten sekin on ehkä nauttinut mun salitauosta. Tällä kertaa hierottiin niska-hartiaseutua ja selkä kokonaisuudessaan. Tuntui niin ihanalta, että olisi voinut ottaa nokoset ellei olisi ollut paljon
puhuttavaa hierojan kanssa.

Aamupäivällä tein pihalla upeassa auringonpaisteessa punnerruksia, vatsoja ja askelkyykkyjä.  Mikähän siinäkin on, etten ole aiemmin edes viitsinyt yrittää ns. Miesten punnerruksia vaan aina laittanut polvet maahan. Hyvin jaksoi 3x10 mikä on ihan uutta minulle.

Illalla tsemppasin ja kävin vielä juoksemassa. Niin hyvä fiilis koska 7,2 kilsaa meni alle 45 minuuttiin mikä oli tavoitteenani. Vieläkin ulkona oli tosi lämmintä ja koiraa sai loppumatkan vetää perässä kun ei oikein jaksanut juosta. Minä taas olin pihdannut energiaa ja tein kunnon loppukirin. :)

Torstaina kävin toisen kerran siinä alipainehoidossa. Juuri ennen hoitoon meno kunnon vessa selfie.:D



Perjantaina kävin juoksemassa tuon saman lenkin kuin keskiviikkona. Nyt oli kyllä illalla vielä niin lämmintä, että koira oli täysin perässä vedettävä. Seuraavalla kerralla saa jäädä kotiin.  Jaksoin juosta yllättävän hyvin vaikka vedin päivälliseksi kebabin ranskalaisilla. Kunnon laihis ruokaa.:D

Lauantaina oli kolmas ja viimeinen kerta alipainehoitoa. Selvästi kyllä on auttanut tai sitten liikunnan vähentäminen on auttanut koska juoksun jälkeen ei särje paikat. Aiemmin menin todella jumiin ja ei voinut kuvitellakaan, että saman viikon aikana kävisi  useammin juoksemassa. Nyt viimeisellä kerralla hoito oli kaikkein miellyttävin. Kuuntelin puhelimesta musiikkia ja pystyin rentoutumaan ihan erilailla kuin muilla kerroilla. En keskittynyt vain hengittämiseen niin kuin aiemmin.

Sunnuntaina meni koko päivä lusmuiluun ja kanojen oleskelupaikkaa tehden. Tiistaina käydään hakemassa kanoja joten nyt oli viimeiset hetket aikaa tehdä niiden paikka valmiiksi. :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti