torstai 4. syyskuuta 2014

Ajatuksia tulevasta syksystä

Paino on nyt pysynyt samassa eli alle 70 kilossa mikä on ollut huisin mukavaa. Vielä mukavempaa tietty olisi, että olisi laskenut mutta on taas ruokaillut heitelleet joten oon nyt tyytyväinen ettei ole noussut. Vielä on tiukasti kiinni loput pudotettavat kilot mutta onneksi niitä ei montaa ole joten ei ole syytä masentua. Kyllä ne siitä ajan myötä lähtee,se on varma!

Väsymystä on edelleen mutta viikko viikolta alkaa olla normaalimpi olotila. Hermo ei pala ihan nanosekunnissa.:D  Tietysti lasten ollessa flunssassa on tullut heräiltyä öisin enemmän mikä aiheuttaa vaan lisää univelkaa jota ei varmaan ikinä saa nukuttua pois.


Mulla särkyy paletti aina kun tulee stressiä tai kipeeksi. Silloin tuntuu, ettei vain saa aikaiseksi mitään. Kipeenä tietty liikunta jää vähemmälle ja jos on kovin kiepä niin hetkeksi kokonaan. Itsellä alkaa vihdoinkin olla sellainen olo, että uskaltaisi ehkä jopa lähteä lyhyelle lenkille hölkkäämään. Eihän lenkin tartte olla pitkä eikä sykkeet saisi nousta kovin korkealle mutta miten sitä sitten kuitenkin aina innostuu kun juoksemaan lähtee. Ei malta olla tekemättä sitä perus lenkkiä ja aina haluaa kokeilla jospa pystyisin juoksemaan sen vähän nopeammin. :)

Ilmottauduin muuten Vauhtisammakon järjestämään juoksukouluun joka alkaa Turussa 17.9. Jos joku lukijoista on sinne tulossa niin nykäiskää hihasta. :) Mä itseasiassa odotan juoksukoulusta todella paljon. Mä odotan saavani apua juoksutekniikkaan joka auttaisi taas jaksamaan paremmin lenkeillä. Mulla on ongelmana se,että kun alan väsymään lenkillä niin takapuoli alkaa "valua" ja ryhti ei enää pysy kasassa. Välillä jaksan kohentaa ryhtiä koko lenkin ajan mutta silloin se koko lenkki menee siinä miettiessä asentoa. Ei kai se pysyväksi muutu ellei sitäkin treenaa vai mitä mieltä ootte? On niin ihanaa päästä juoksemaan ja ylipäätään treenaamaan porukassa. Mä oon kyllästynyt juoksemaan yksin! Vielä pitää vaan muutama viikko odotella, että juoksukoulu alkaa. Sitä ennen pitää yksin käydä juoksentelemassa. Miettisin,että pitää käydä metsässä pörheltelemässä jos löytyis vaikka sieniä kerran nyt on megasienisadot.:D



Ruisrääkkiin ei ole enää kuin kolmisen viikkoa aikaa joten kyllä olisi lenkille pian päästävä. Oikeasti jo odottaa, että saa kunnon hien pintaan. Viimekertaisen puolimaratoonin jälkeinen kamala olo on unohduksissa ja taas on innostusta lähteä juoksemaan. Mä olin tosi yllättynyt siitä huonosta olosta joka puolikkaan jälkeen tuli.Ihan kuin olisi ollut järjettömän kamala krapula. Nestehukkaa vissiin oli sitten kun en uskaltanut niin hirveästi juoda kun ei ollut mahdollisuutta mennä pissalle. Rusrääkissä onneksi on wc:t joten voipi surutta juoda PALJON.



Elixiaankin pitäisi mennä. Odotan, että saadaan arki rullaamaan ja pääsen joinakin päivinä käymään jumpassa iltaisin. Nyt syksyn alettua näyttäisi jumppiakin olevan enemmän + että Satsin ja Elixian yhdistyminen mahdollistaa jumpissa käymisen myös Satsissa. Ihan hauskaa ja varmasti tulee käytyä ainakin kokeilemassa. Itse en ole koskaan Satsissa käynyt joten ihan mielenkiinnosta tulee mentyä. :)

Odotan myös kovin pääsyä omaan vakipaikkaan töihin. Marraskuun puolessa välissä olisi tarkoitus palata ambulanssi hommiin. Siellä on mahdollisuus treenata työvuoron aikana joka muuten joutuisi hoitamaan vapaa-ajalla. Eikö olekin hieno työpaikkaetu? Vaikka moni sanoo vuorotyön olevan kamalaa niin mä nautin enemmän vuorotyöstä kuin päivätyöstä. Ambulanssissa tehdään 24h töitä jonka jälkeen about kolme vuorokautta vapaata. Mä nautin niistä päivistä kun saa touhuta kotona päivällä lasten ollessa hoidossa ja mies töissä. Saa rauhassa juoda aamukaffet, siivota, käydä lenkillä, kaupassa yms. Saa myös hoidettua asioita ihan eritavoin kuin päivätyössä ollessa.

Talven aikana on aikaa suunnitella tulevaa kevättä ja ajatuksissa on, että jotain voisi lähteä opiskelemaan. Muutamia vaihtoehtoja on jo mietinnässä mutta saa nähdä ajaudunko osa-aika opiskelijaksi. Kokopäiväiseksi opiskelijaksi munsta ei enää tuu eikä sellaiseen kerta kaikkiaan olisi edes varaa.

Syksyssä ei juuri muuta kivaa ole kuin, että saa laittaa kynttilöitä kun illat pimenee. Syksyllä luonto on kyllä kauniin värinen jonkin aikaa mutta syksyn sateet on tylsiä. Kesän jälkeen seuraavat kivat ulkoiluilmat on about keski talvella jos syksy on sateinen ja alkutalvi loskainen. Talvi, lumi ja kylmyys mua ei haittaa. Se luo vain tunnelmaa kun saa kotona istua takkatulen lämmössä. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti