tiistai 2. syyskuuta 2014

Arkea, pioneja ja rikkaruohoja

Eilen alkoi arki meidänkin perheessä. Tosin paluu arkeen oli eilisen osalta pehmeä koska olin pojan kanssa kotona. Ollaan koko perhe oltu kamalassa flunssassa ja pikkuinen oli sunnuntaina vielä niin räkäinen ettei sellaista olisi kehdannut viedä hoitoon. Käytiin myös lääkärissä näytillä ja korvatulehdushan se siellä vaani. :( Toivon mukaan olo alkaa nyt helpottamaan kun on 1,5 viikkoa ollut jo flunssassa. Oma olo on kohentunut mitä nyt ääni on edelleen honottava mutta ilma kulkee taas nenän kautta.:)


Aamulla olikin sitten todellinen arjen oppitunti numero 1. Herää ajoissa ja laita ensin itsesi kuntoon ennen kuin herätät lapset. Ei nyt ihan mennyt putkeen tämä homma. Mies heräsi ennen mua koska oli lähdössä Vierumäelle koulutukseen. Kuopus heräsi niihin ääniin ja sen jälkeen olikin show päällä. Puuteria vedin naamaan samalla kun hyssyttelin kuopusta, hiukset jäi harjaamatta ja vaatteet vedin päälle juuri ennen ulko-ovelle menoa. Esikoinen oli väsynyt ja väänsi itkua joka asiasta. Ei osannut pukea eikä pestä hampaitaan itse vaikka yleensä tekee nämä ihan oma-aloitteisesti. Kuopukselle piti antaa särkylääkettä ja antibioottia josta suurin osa löytyi hänen vaatteistaan. Onneksi ei ollut vielä kuin pyjama päällä. Koirat piti ruokkia, päästää ulos tarpeille ja päästää takas eteiseen kuivumaan ennen sisälle tuloa. Toisella koiralla vielä juoksut ja pöksyjen laitto sentään muistui tehdä. Useimmiten ne unohtuu ja kämppä onkin sitten sen näköinen, että suurempikin veritaistelu olisi käyty. Sitten kun koirat pääsi sisään niin olikin aika alkaa pukea ulkovaatteita lapsille. Sirkus se sekin. Esikoinen sai juuri ja juuri puettua itkun kera haalarinsa päälle ja kuopus rimpuili sylissä niin, että hikikarpalot oli äidin otsalla. Huoh! Muistin omat eväät, esikoisen kerho eväät, työvaatteet ja ei muuta kuin kaikki autoon. Selvittiin tästäkin aamusta eikä aikaa kulunut kuin 40 minuuttia.


Olin varautunut, että myöhästyn töistä koska kuopus meni ensimmäistä kertaa hoitoon kyseiseen paikkaan. Taisi pikkuinen olla vielä ihan töttöröö koska ei itkenyt yhtään kun suljin oven ja lähdin. Voitteko kuvitella olin 10 minuuttia etuajassa töissä? :D Olin super nopea eikä liikenteessä ollut tientukkijoita koska tulin moottoritien kautta.


Jotta tekemistä ei muuten olisi tarpeeksi niin tilattiin kolme kuutiota mäntykatetta kukkapenkkejä koristamaan.:D Eipä siinä mitään mutta kukkapenkeistä pitäisi ensiksi nyppiä kaikki rikkikset pois ja koska olen ollut vähän niin kuin lomalla puutarhatouhuista pari kuukautta ( ei ole ehtinyt ) niin rikkiksiä on älyttömästi. Eihän sieltä kukkasia juuri näykään. Eilen sain osan yhdestä kukkapenkistä nypittyä mutta työsarkaa kyllä riittää varsinkin kun samalla vaihtelee kasvien paikkoja ja lisäilee uusia planttuja. Pihalla odottaa isohko läjä kasveja istutettavaksi ja lisää aina vaan hamstraan. Eilen tosin tein upean löydyn Raision kukkatalosta josta lähti mukaan samettisumakki niminen puu. Se on niin kaunis ja vieläpä oli halpa ja viimeine laatuaan heidän putiikissaan. Oon niin onnellinen tuosta puusta. :) Mä oon puutarha immeinen kaikin puolin. Illalla on ehkä pakko käydä nyppimässä lisää rikkiksiä ja vähän levittämässä haketta ennen kuin rikkaruohot puskee läpi uudestaan.



Näihin työ ja puutarhatunnelmiin on hyvä lopettaa tältä erää. :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti