perjantai 26. joulukuuta 2014

Kun joulu ei ollut kovinkaan onnistunut

Kyllä on ollut taas sellainen joulu,että muistaa pitkään. Aina ei joulu mene suunnitelmien mukaan ja se on harmittavaista. Kaikkiin asioihin ei vain voi itse vaikuttaa kuten haluaisin.

Aloitetaan jouluviikosta. Menin töihin 22. päivä ja illalla mies soitteli kotoota,että esikoinen oksentaa. Oksennustauti jouluksi ei kuulunut suunnitelmiin. Kuopus on kamalassa räkätaudissa. Kävin työvuoron aikana salilla kuten aina ennenkin. Yöllä heräsin pissahätään mutta kas kummaa selkä oli niin pahassa jumissa etten meinannut päästä sängystä ylös. Koko loppuyön jännitin,että mahtaako tulla keikkaa sillä enhän mä olisi pystynyt töissä tekemään mitään. Aamulla taas piti jollain keinolla päästä sängystä ylös ja saada kaikki aamutoimet tehtyä. Kävely oli hankalaa. Joka askeleella tuntui kun lähtee jalat alta. Ihmetteln kovin  mistä selkä meni näin jumiin koska tein salilla samoja liikkeitä kun aina; maastavetoja,kulmasoutua,alataljasoutua,pulloveria ym. Eikä selkä ennenkään ole niistä mennyt jumiin.

Töistä päästyäni käväsin vielä vanhempieni luona ennen pitkää ajoa kotiin. Selkäkipuisena liukkaalla kelillä ajaminen ei ole kivaa. Kotiin päästyäni nappasin Buranaa josta ei kyllä ollut mitään apua. Töissäkin sitä jo otin.  Mies oli siivonnut koko kämpän ja joutui tekemään kaikki loputkin kotityöt koska munsta ei ollut avuksi mihinkään. Esikoinen valitti pahaaoloa ja kuopuksella räkä valui solkena.

Jouluaattoaamuna heräsin selkä edelleen jumissa. Yö oli ollut kaamea koska asennonvaihto ei sujunut sekunnissa. Esikoinen änki jatkuvasti meidän sänkyyn joten sekin teki nukkumisesta hankalaa kun ei ole tilaa. Ensimmäiseksi syötiin aamiaista ja avattiin jo joululahjoja. Lapset oli innoissaan vaikkakin esikoinen oli kovin kipeän oloinen. Lahjan  avaamis ähky iski vähän ajan päästä jonka jälkeen esikoinen vain makoili lattialla valittaen vatsaa. Lähdettiin kuitenkin mieheni vanhempien luokse syömään jouluruokaa ja availemaan lisää lahjoja. Syönnin jälkeen esikoinen oksensi taas jonka jälkeen lähdettinkin kotiin. Mutta vain hakemaan koirat, ruokkimaan kanat ja pakkaamaan auto koska seuraava etappi oli Nauvossa minun vanhempieni luona. Tässä vaiheessa kaikki oli enemmän tai vähemmän nuutuneita. Lapset onneksi nukkuivat automatkan.


Nauvoon päästyämme syötiin taas jouluruokaa jonka jälkeen avatttiin vielä viimeiset lahjat. Näyttää siltä,että meidän perhe on ollut todella kiltti kun saatiin niin paljon lahjoja. :) Tänä jouluna mentiin ajoissa nukkumaan ja meidän perhe sammahti jo kymmeneltä. Oli taas ollut niin paljon menoa ja vilskettä parina päivänä, että uni tuntui paremmalta ajatukselta kuin valvominen ja vanhempien kanssa seurustelu.


Aamulla äiti kertoi esikoisen nukkuneen tosi huonosti ja oli ollut tulikuuma.  Tyttö ei ollut syönyt juuri mitään maanantaista lähtien joten samalla kun varasin itselleni aikaa selän takia niin varasin lääkäriajan tytölle myös.  Itse veikkailin, että tytöllä olisi vain vatsatauti ja flunssakin oli pukkaamassa päälle. Lähdettiin sitten Nauvosta aika lyhyellä varoitusajalle kotiin. Ehdittiin käydä kotona vähän lämmittämässä asuntoa kun pitikin jo taas lähteä Turkuun Pulssiin.

Mä sain lääkäristä lihasrelaksanttia ja kipulääkettä joten oma olo toivottavasti helpottuu pian. Esikoisella olisi lääkärin mukaan influenssa mutta koska kunnon kuumetta ei ollut niin ei aloitettu lääkitystä.  Että sellainen joulu meillä.



Mies totesi,että joulu oli kuin työleiri.:D Mä laskin,että neljän vuoden sisällä mulla on kolmena vuonna ollut selkä kipeä ja esikoinen on kolmesta joulusta kahtena ollut kipeä. Meillä on selvästi huono karma jouluisin. Nyt koitetaan loppu joulun pyhät vaan levätä,että tultaisiin terveiksi. Itse haaveilen kunnon lenkistä ja,että pystyisi venyttelemään selän sekä pakaran lihaksia. Vielä täytyy jokunen päivä odotella jos selän kipu hellittäisi,että uskaltaa lähteä edes kävelylle.

Mites muiden joulu meni? Varmasti paremmin kuin meidän.:D 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti