lauantai 31. tammikuuta 2015

Tammikuun haasteet-onnistuinko?



Kuva

Tammikuu tuli päätökseen ja onkin aika ruotia miten haasteet onnistui. Tiedän olevani huono näissä haasteissa joten en kovin suuria odotuksia tehnyt näidenkään suhteen. Tarvitsisin selkärangan joka pystyy kieltäytymään kaikesta kielletystä.Miten se voi olla niin vaikeaa? Huonoina päivinä sorrun aina ja se on kompastuskiveni. Voin selvitä herkuitta koko päivän töissä ja vielä käydä kaupassakin ostamatta herkkuja mutta auta armias kun saapuu ilta. Useimmiten syynä on kiukkuavat lapset ja oma väsymys jolloin iskee herkku himo. Fiilis *jotain tänne ja äkkiä".  Väsyneenä mun on hirmu vaikea pysyä ruodussa ruuankin suhteen,ei vaan herkkujen vaan kaiken ruuan suhteen. Tulee syötyä vähän liian rasvasta, ihan liikaa ruokaa ja liikaa hiilihydraatteja. Väsymys ja pahaolo useimmiten vain pahenevat ylensyönnistä. Miksi sitä sitten ruokkii pahaoloa syömällä liikaa? Tähän kun joku osaisi vastata niin ei olisi mullakaan mitään ongelmaa enää.:D

Vähäsokerinen tammikuu-haaste alkoi hyvin mutta jo toisella viikolla alkoi lipsuminen. Uskon kyllä,että olen syönyt vähemmän herkkuja kuin normaalisti eli haaste on pidetty joskus edes mielessä vaikka ei ihan 100 % onnistunut. Olossa en ole huomannut juurikaan muutosta. Vaatisi ehkä sen kokonaan sokerin pois jättämisen,että saisi kunnon muutoksia.

Se mihin olen ollut tyytyväinen on haaste: juo 2-3 litraa vettä päivässä. Tässä olen onnistunut ja se tuntuu huippu suoritukselta. En ole koskaan tykännyt vedestä enkä ole liiemmin sitä lipittänyt kuin pari lasillista ruuan kanssa. Töissä on vesipullo jatkuvasti hollilla ja heti käyn täyttämässä jos näyttää tyhjältä. Tämän haasteen osalta olen myös huomannut muutoksia nimittäin mun tummat silmänaluset on lähes hävinneet. En näytäkään enää pandalta joka vaatii paksut kerrokset meikkiä .  Oletan muutoksen johtuvan vedenjuonnista enkä voi tietty asiasta olla satavarma mutta ei kai sillä niin väliä kun muutos on positiivinen. :) 

Tipattomana 100 päivää- haaste vielä jatkuu mutta mainitaan nyt,että tipattomalla olen pysynyt. Ei ole edes tehnyt mieli alkoa. Haasteen loppumiseen on tosin vielä PALJON aikaa mutta uskon onnistuvani tässä haasteessa.

Mites muilla tammikuussa aloitettujen haasteiden on käynyt? Oletteko onnistuneet?


Voi miten odotankaan kesää ja kyllä,siiderikin saa odottaa kesään.:)

 

2 kommenttia:

  1. Minä olin tipattomalla tammikuulla, ja hyvin meni. En silti välttämättä koe että pitäisi jatkaa 100 päivää...kunhan halusin kokeilla miltä tuntuu. Ei miltään ihmeemmältä. Yritän myös juoda enemmän mutta en ole tainnut sinne pariin litraan päästä...lopetan illalla juomisen ettei yöllä tarvitse juosta vessaan -se on kurjaa. Sitten lähdin vielä 30 päivän joogahaasteeseen...nyt on viikko takana. Se on ehkä hieman lepsu...mutta jatketaan kuitenkin! :D

    VastaaPoista