lauantai 12. heinäkuuta 2014

Saaristoon pakoon hellettä

Eilen illalla mietittiin mitä keksittäisiin viikonlopuksi tekemistä. Harkittiin muumimaailmaa mutta hyi kamala mitkä hinnat siellä on. Minä en maksa 26€ per naama kolmelta hengeltä.:/ No seuraavana ideana zoolandia kunnes ajatus saaristoon lähtemisestä tuli mieleen. Ei olla taas vähään aikaan käyty Nauvossa vanhempieni luona vaikka muuten ollaan heitä kyllä nähty.Illalla pakattiin jo tavarat valmiiksi jotta päästään heti aamiaisen jälkeen lähtemään. Kello olikin jo 6.30 herättämässä. Lapset oli hieman hämillään, että mitäs hemmettiä kun ei saa nukkua mutta uutinen Nauvoon lähdöstä sai esikoisen hyvin nopeaan sängystä ylös.



Heti aamusta oli jo lämmintä. Mahtava ilma oli tuloillaan. Esikoinen odotti pääsyä mummin syliin ja rannalle leikkimään. :) Lapset, koirat ja tavarat autoon ja ei kun menoksi.  Hieman on tiivis tunnelma.



Käytiin tyttöjen kesken kaupassa ja muutenkin vähän keskustassa ihmettelemässä.  Kesä tuo kyllä ihmisiä hurjat määrät saaristoon. Hieman on eri meininki kuin talvella kun saa tyyliin käydä yksin kaupassa ja nyt joutuu tappelemaan monen turistin kanssa siitä samasta lihapaketista.

Kesätorilla oli kivasti myyjiä. Oli kukkia, tavaroita, vihanneksia, marjoja, vaatteita ym.  Mummi osti lapsilleni vaatteita kun oli mukamas velkaa minulle jostain ostamistani kukista. :D




Sen jälkeen käytiin vielä satamassa pyörähtämässä. Paljon oli veneitä ja ihmisiä liikenteessä. Hieno ilma ja lomakausi parhaimmillaan ja sen kyllä huomasi. Satamassa oli myös pikku liikkeitä joista löysin ihanan paidan vain 29€: lla. Se oli ale tangossa ja huusi oikein nimeäni. :D Kuvia vaatteista saatte myöhemmin.





Ostosreissulla törmättiin myös työkavereihini tosin työpaikan josta olen virkavapaalla mutta enivei kiva oli nähdä. :)

Sitten lähdettiin takaisin vanhempieni luokse ruuan laittoon jonka jälkeen siirryttiin  viettämään loppupäivä mökillä.


Koirat oli ihan yber innoissaan ja juoksivat suoraan mereen.








Käytiin soutelemassa ja Peppi koira tuli pitkän matkaa perässä. Oli pakko usuttaa se takaisin rantaan vaikka varmasti jaksaakin uida mutta itselle tuli rauhallisempi mieli.




Päästiin myös käymään saunassa. Esikoinen olisi halunnut uimaan mutta ei lopulta uskaltautunut kuin kastamaan varpaat. Kylmää taisi vesi tosiaan olla vaikka mittari näytti, että 19 astetta olisi veden lämpötila.






Kotimatkalle kun lähdettiin niin esikoinen nukahti jo ennen ensimmäistä lauttaa jolloin oltiin oltu auton kyydissä vasta 5 minuuttia. Muutaman minuutin lauttamatkan jälkeen oli myös kuopus unessa. Koirat oli sikeässä unessa ja meitäkin väsytti. Itse torkahtelin ttatkalla kunnes haettiin matkalla ruokaa. Kunnon grillimättöä. Hyi yök! Kotiin tullessa oli kamala päänsärky ja oli pakko heti päästä makkaraperunoiden kimppuun. Pettymys oli suuri. Heti katoin, että niissä on päällä sinappia. En tykkää! Mieheni oli unohtanut, etten pahemmin välitä sinapista. Noh seuraavana makuelämyksenä oli paistettu sipuli ja melkein mustaksi ruskistetut makkaranpalat. Voitte vaan kuvitella miltä tämä kaikki maistui. Mieheni söi loput mitä en pystynyt syömään ja totesi, että oli kyllä kamalan makuista. Itse hän otti makkaraperunat raa´alla sipulilla joka ilmeisesti oli paremman makuista.  Jokatapauksessa suussa maistuu ihan p*lta vaikka pesin hampaat.

Nyt ollaan kotona ja toivottavasti saadaan lapset kohta nukkumaan, että pääsee itsekin kömpimään sänkyyn. Reissupäivät on rankkoja.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti