perjantai 11. heinäkuuta 2014

Se olis perjantai

Vähänkö siistiä? Taas viikonloppu. Justiinsahan vasta viikko alkoi. :) Meillä on kerrankin viikonloppu ilman yhtään suunnitelmia tai menoja. Mennään ja tehdään sen mukaan mieli mieli tekee. Ja mitä jaksaa. Jos on oikeasti tulossa +30 sunnuntaina niin silloin maataan rannalla tai meidän pihalla olevassa altaassa.  Eilen laitettiin vesi altaaseen ja hui hitto se oli kylmää. Aurinko kun ei ollut ehtinyt yhtään lämmittää sitä vielä. Tänään uusi yritys jos päivän aikana ehtisi vesi lämmitä.

Sain loput mallikuvatkin tällä viikolla. :) Tuntuu niin hassulta edelleen katsoa itseään niistä.



Olen saanut tämän viikon nukuttua paremmin kiitos pikku miehen joka ei herää sata kertaa yössä. Silmäpussit ja tummat silmänaluset ovat tällä hetkellä historiaa kunnes taas. On oikeasti levännyt olo pitkään aikaa. En muista edes, että milloin olisin viikon ajan ollut hyvällä tuulella ja jopa suht pirteä. Sitä jaksaa kummasti paremmin kun ei ole riesana jatkuvaa väsymystä.   :)

Juoksemaan on tänään pakko päästä tai viimeistään huomenna. Olen ihan fiiliksissä koska viime juoksun jälkeen paikat ei tulleet kipeiksi ja jaksoin vetää suht pitkänkin lenkin ilman kuolema kuittaa olotilaa.   Juokseminen on siitä kiva harrastus, että  sinne voi lähteä just silloin kuin itse haluaa ja eikä tarvitse lähteä minnekään ja juoksemaan voi lähteä heti kotiovelta.

Eilen käytiin ostamassa krokettipelisetti. Tänään voisi illalla ottaa miehen kanssa pieni matsi.:D  Saatiin lahjaksi kaveriltani siiderit jotka on sellaisesta paikasta kuin Pedersören aplegård joka  sijaitsee Ahvenanmaalla Kökarin saaristokunnassa. On muuten suomen eteläisin omenatila. Ajattelin nauttia sellaisen samalla kun pelataan.  Vielä kylkiäiseksi oman maan mansikoita ja kermavaahtoa. Nami! :)

Hauskaa viikonloppua! Nauttikaa ihanista auringonsäteistä. <3


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti