tiistai 11. marraskuuta 2014

Uusi saliohjelma testissä

Koska Sats Elixiassa on tällä viikolla Bring a friend- viikko niin pyysineilen kaveriani Lauraa mukaan huhkimaan salille.  Mä puhkuin innosta päästä kokeilemaan mun uutta saliohjelmaani jonka sain pt:ltäni. Liikkeet oli suurimmaksi osaksi ihan tuttuja mutta oli siellä sellasiakin liikkeitä joita en itse ole koskaan kokeillut.

Kävin työhaastattelussa ennen salille menoa ja teki kyllä hyvää saada hiki virtaamaan. Mua jännitti se haastattelu ihan mielettömästi ja tärisin jonkin aikaa vielä haastattelun jälkeenkin. Vasta salilla paineet purkautui ja unohdin koko työnhaun. Sain muuta ajateltavaa mikä oli huippu juttu.

Leuanveto ei kuulu mun saliohjelmaan mutta halusin ehdottomasti kokeilla kun oli kaveri mukana. Leuanveto on sellainen asia mitä mä olen kateellisena katsonut muiden tekevän. Mä en ole uskaltanut tehdä. Olisihan se noloa jos en pystyisi tekemään yhtään edes kuminauhan kanssa. Nyt se on testattu. Mä pystyn vetämään leukoja. Vuhuu!! :)






Lauralta sain opastusta erinäisiin liikkeisiin joissa on itse vaikea nähdä missä  asennossa selkä on kuten maastavedossa. Tehtiin myös kyykkyjä ja jalkaprässiä. Oli hyvä käydä liikkeitä läpi niin, että joku katsoo miten mä niitä teen. Omasta mielestä sitä tekee hyvin mutta pienillä hienosäädöillä sainkin tuntumaa ihan erilailla.

Tehtiin sarjoja aika isoilla painoilla tai isommilla kuin millä mä oon tehnyt. Tuli taas huomattua,että pitää vaan rohkeasti kokeilla isompia painoja koska nytkin jaksoin isommilla suht hyvin. Liikeradat pysyi oikeina ja sarjoja pystyi tekee about 3x 10. 

Mennään tänäänkin yhdessä Satselixiaan nostelemaan rautaa. Niin kivaa treenata jonkun kanssa. Mä olin jo unohtanut,että salillakin voi olla mukavaa eikä vain pumpata rautaa otsa rypyssä omassa kuplassa. :D



Susanna


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti